Yritin sitten syödä eilen illalla ostamiani mandariineja, mutta niin hyviä kuin ne olivatkin, olivat ne mieleeni liian makeita=(.

No monasti on tullut syötyäkin lähiaikoina viilejä, Valion Bulgarian jugurtti on kohonnut ihan ykköseksi. Nams. Kyllä välillä tekee mieli makeaakin, mutta sen jälkeen on usein järkyttävä olotila vatsassa, aivan kuin joskun alkuaikoin pahoinvoidessa.

Eilinen ruoka oli kyllä hyvää. Lappapuuron tein pitkästä aikaa. Tietenkin piti sitten käydä varaston puolella ja ottaa jäätyneitä puolukoita ämpäristä. Hyvin ne olivat säilyneet, ei siinä mitään, mutta kun survon aina ne ennen veteen laittamista. Oli siinä sitten Braunin sauvasekoittimella työ saada puolukat survokseksi. Mutta lopputulos oli hyvä ja puuro valmistui.
Tosin mieltä jäi kaihertamaan se tuliko sittenkin liikaa ryynejä, kun hieman jänkiksi tuo minusta jäi. Toisaalta onko sen nyt niin väliä jos maku on kohdallaan?