Strategiset mitat olivat tällä kertaa 5kg 605g, 835g kuukauden takaisesta painosta. Pituutta oli tullut miltei 3cm elikäs 60,3cm on pojan pituus ja pipo oli kasvanut 1cm 41,5cm:iin.

Kovasti oli terkkaritäti tyytyväinen kehitykseen.

Seuraava virstapylväs onkin sitten 26.11. jolloin käymme sairaalassa tarkistuttamassa sydämmen tilanteen ja samoin pienen "kuhmun" ohimolla, joka on ollut siinä miltei syntymästä asti. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan pääsemmekö tuolloin tutkimuksiin, vai tekeekö työtaistelu tehtävänsä. Sinällään meillä ei ole mitään hätää, sillä tuo loppukuun reissu sairaalaan on vain tarkistus.

Viimepäivinä on yhä enenevässä määrin naurettu äidille (tai äidin kanssa), ryömintä eteenpäin onnistuu, usein vaan kellahdus kyljelle on useammin tapahtuva kuin eteneminen. Nooo, kaikki aikanaan.  Omat varpaat on löydetty ja vaipanvaihdon yhteydessä niitä sitten tutkaillaan asiaan kuuluvalla hartaudella, niin että vaipan laittaminen päälle on vaikeutunut pahemman kerran.